maanantai 5. marraskuuta 2012

7 viikkoa

Eilen pennut täyttivät 7 viikkoa.
Sen kunniaksi ne pääsivät yhteen koirakokoukseen vilistämään ihmisten sekaan. Tutustuivat pariin fiksuun lapseen ja riekkuivat pitkin tilaa seikkaillen sen puolentoista tunnin kokouksen ajan.
Ne on hunnilauma. Ne ei pelkää vaan räjähtävät ympäri huonetta välittömästi kun boksin oven väliin saavat edes yhden tassun.

Ne matkustaa ilman pahoinvointeja tällä hetkellä. Osa kiljui aluksi mutta sitten en olivat suhteellisen hiljaa automatkan ajan. 

Ne myös ulkoilivat päivällä tunnin verran ja riekkuivat ympäri koko taloa. Silti ne eivät nukkuneet koko yötä.

Tyypeillä oli eläinlääkärin tarkastus viime torstaina.
molemmilla tytöillä kaikki ok. Pojalla puuttuu vielä toinen kives ja etuhampaita sillä on kuuden sijaan seitsemän. Sen pitäis korjaantua kun pysyvät hampaat tulee. Jokatapauksessa parempi liikahampat kuin liian vähät.

Rekisteripaperitkin tulivat jo ja tyypit löytyy koiranetistä.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=KIELAPIHKAN&R=284

Viikolla ne myös madotettiin.